Tiedotteet Kaupungit ja kunnat

Hungry for Finland – Ruokamatkailukilpailun finalistit valittu - Ruoka tärkeäksi ja elämykselliseksi osaksi Suomen matkailua!

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 10.06.2019

Ruokamatkailukilpailuun osallistui tänä vuonna peräti 42 osallistujaa. Kilpailun voittajat julkistetaan syyskuussa 2019. Ruokamatkailukilpailun viimeiselle arviointikierrokselle karsiutui 9 finalistia, joista raati valitsee palkittavat.Kilpailulla rohkaistaan ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään uutta, paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa. Kilpailuun haettiin yrityks...

Kaupungit ja kunnat Ruoka ja elintarvikkeet Markkinointi Matkailu Maatalous

Helsingin Eiranrantaa ja Kaivopuiston rantatien aluetta suositellaan matkailullisena käyntikohteena

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 13.06.2017

Helsingin Kaivopuiston rantatien ja Eiranrannan alueelle tullaan yleensä houkuttelevan maiseman, meren ja ulkoilun sekä kahvilapalveluiden johdosta. Alueen houkuttelevuutta lisäävät puistot, miljöö ja hyvä tunnelma. Yli puolet vierailijoista käyvät alueella usein, vähintään 10 kertaa vuodessa. Tämä tuli esille Haaga-Helian tekemässä tutkimuksessa, jossa selvitettiin muun muassa tutkimusalueen veto...

Kaupungit ja kunnat Matkailu

Smart and International Porvoo 9.11.2016 - elämyksellinen iltapäivä, jossa kehitetään Porvoon Länsirantaa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 08.11.2016

Haaga-Helian Porvoo Campus järjestää yhteistyössä Point Collegen kanssa keskiviikkona 9.11.2016 klo 14.00–16.30 elämyksellisen yleisölle avoimen iltapäivän, jossa kuullaan inspiroivia puheenvuoroja, verkostoidutaan ja osallistutaan Porvoon Länsirannan kehittämiseen. Tilaisuus pidetään Haaga-Helian Porvoo Campuksen aulassa. Media on tervetullut tilaisuuteen.Innovatiivisia puhujia, Porvoon Länsirann...

Smart and International Porvoo 9.11.2016 - elämyksellinen iltapäivä, jossa kehitetään Porvoon Länsirantaa

Kaupungit ja kunnat Koulutus

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008

Tilaa tiedotteet

Twitter

  • @HAAGAHELIAamk
  • 06.12.2019 21:05
    RT @sofiakasari: Upeaa nähdä suuri määrä journalisteja linnassa! Joukossa @HAAGAHELIAamk journalismin koulutusohjelman johtaja Anne Leppäjä…
  • 06.12.2019 11:00
    Haaga-Helia toivottaa kaikille rauhallista ja hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 #itsenäisyyspäivä #suomi102 https://t.co/aGWqu8bmuu