Tiedotteet Maatalous

Hungry for Finland – Ruokamatkailukilpailun finalistit valittu - Ruoka tärkeäksi ja elämykselliseksi osaksi Suomen matkailua!

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 10.06.2019

Ruokamatkailukilpailuun osallistui tänä vuonna peräti 42 osallistujaa. Kilpailun voittajat julkistetaan syyskuussa 2019. Ruokamatkailukilpailun viimeiselle arviointikierrokselle karsiutui 9 finalistia, joista raati valitsee palkittavat.Kilpailulla rohkaistaan ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään uutta, paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa. Kilpailuun haettiin yrityks...

Kaupungit ja kunnat Ruoka ja elintarvikkeet Markkinointi Matkailu Maatalous

Ruokamatkailun kehittämistä tehdään nyt strategian pohjalta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 05.03.2015

Suomi on saanut ensimmäisen ruokamatkailustrategian. Ruokamatkailustrategian tavoitteena on tehdä ruoasta tärkeä, elämyksellinen ja ostettava osa Suomen matkailua, parantaa alan kilpailukykyä ja lisätä toimialan ja toimijoiden yhteistyötä.
”Yhä useampi matkailija hakee tietoisesti ruokaelämyksiä. He haluavat kokea luonnon, kulttuurin ja paikallisen elämäntavan. Suomalaisessa ruokamatkailussa on p...

Maatalous Koulutus Matkailu Ruoka ja elintarvikkeet

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008

Tilaa tiedotteet

Twitter

  • @HAAGAHELIAamk
  • 06.12.2019 21:05
    RT @sofiakasari: Upeaa nähdä suuri määrä journalisteja linnassa! Joukossa @HAAGAHELIAamk journalismin koulutusohjelman johtaja Anne Leppäjä…
  • 06.12.2019 11:00
    Haaga-Helia toivottaa kaikille rauhallista ja hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 #itsenäisyyspäivä #suomi102 https://t.co/aGWqu8bmuu