Tiedote
Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla
ma marrask. 20 12:26:00 2017
Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää se, minkälaisella energialla ja intohimolla työntekijät suhtautuvat työhönsä. Innostus voi tuottaa yritykselle parempaa kilpailukykyä ja tyytyväisempiä työntekijöitä.
Työstä ja työssä innostuminen on tulevaisuudessa yhä suurempi kilpailuvaltti, sillä se mahdollistaa ihmisen koko potentiaalin paremman hyödyntämisen organisaatioissa. Leading Passion -hankkeessa toteutetussa kirjassa Ihan intona! Miten innostusta johdetaan esitellään hankkeen tuloksia ja tarkastellaan innostuksen ja sen lähikäsitteiden monimutkaista maastoa.
Kirjassa kerrotaan, miten niin esimiehet kuin työntekijätkin voivat osallistua rakentamaan organisaatioissa innostusta ruokkivan hyvän kehän. Hyvän kehä rakentuu yksilöllisen innostuksen ymmärtämiselle, laajalle vuoropuhelulle sekä positiiviselle yhdessä tekemiselle. Kirjasta hyötyvät kaikki, jotka haluavat oppia lisää innostuksesta, sen johtamisesta sekä keinoista innostavamman työelämän luomiseksi.
Ihan intona! Miten innostusta johdetaan (toim. Tuukka Kostamo) julkaistiin hankkeen loppuseminaarissa 16.11. Painettu julkaisu on ostettavissa 23.11. lähtien Haaga-Helia ammattikorkeakoulun verkkokaupasta https://shop.haaga-helia.com. Sähköinen julkaisu on vapaasti ladattavissa verkkokaupasta.
Ihan intona! Miten innostusta johdetaan
978-952-7225-80-6 (painettu)
978-952-7225-81-3 (verkkojulkaisu)
Haaga-Helian julkaisut 9/2017
Tuukka Kostamo (toim.)
Tekesin rahoittamassa Leading Passion - How to create a culture of engagement –tutkimushankkeessa tutkittiin vuosien 2015–2017 aikana innostusta ja sen johtamista. Hankkeessa ovat mukana Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Filosofian Akatemia, Aalto-yliopisto, Santander Consumer Finance, Suomen Ekonomit, Clear Channel Finland ja Pipelife Finland.
Lisätietoja
Johanna Vuori, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu: johanna.vuori@haaga-helia.fi, puh. 050 310 4011
Tuukka Kostamo, tutkija, Aalto-yliopisto: tuukka.kostamo@aalto.fi, puh 050 340 5460
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Työelämä
Organisaatioiden itseohjautuvuutta tutkiva hanke käynnistyy Business Finlandin rahoituksella
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 04.02.2019
Business Finland on myöntänyt rahoituksen Minimalist Organizational Design -hankkeelle. Hankkeessa tutkitaan, mitkä ovat itseorganisoituvan organisaation kipupisteet ja haasteet sekä tarkastellaan, mitä vaiheita organisaatiot käyvät läpi lisätessään itseohjautuvuutta. Hankkeeseen osallistuu joukko nimekkäitä suomalaisia yrityksiä, kuten Telia ja Metso Minerals. Yritysten sisäinen kehitystyö kytket...
Ammatillisen koulutuksen reformi haastaa oppilaitoksia kehittymään
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.05.2018
Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, ammatillisen koulutuksen uudistuminen sekä ammatillista koulutusta koskevat muuttuvat säädökset haastavat oppilaitoksia kehittymään ammatillisina kasvuyhteisöinä. Tuore julkaisu esittelee näkökulmia muutoksen aiheuttamiin haasteisiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Tämän päivän työelämä tarvitsee perinteisten tutkintokoulutusten lisäksi lyhytkestoisia, työ...
Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 20.11.2017
Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää se, minkälaisella energialla ja intohimolla ...