• Tiedotteet
  • Kuvat ja logot
  • Graafinen ohjeistus
  • Yhteyshenkilöt

Tiedote

Tutkimus: Logistiikka luomun suoramyynnin esteenä

ti kesäk. 05 13:27:00 2018


Kasvavan kysynnän vuoksi luomutuotanto lisääntyy, joten myös luomutuotteiden suoramyynnistä tulee entistä kannattavampaa. Tuottajien entistä paremmalla yhteistyöllä voitaisiin tuotteet toimittaa suoraan ravintoloille, jolloin toiminta on vieläkin taloudellisempaa ja ekologisempaa. Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa tehdyn luomutuotteiden suoramyynnin kehittäminen ravintoloihin -tutkimuksen tuloksissa korostui alan eri toimijoiden yhteistyön puute. 

Yhteistyötä voitaisiin lisätä esimerkiksi yhteisillä tapahtumilla, johon luomutuottajia sekä ravintoloiden henkilökuntaa kokoontuisi verkostoitumaan ja yhteiskehittämään toimintaansa. Logistiikka koettiin muutenkin esteeksi luomun suoramyynnille. Pienten toimijoiden yhteistyöllä voitaisiin koota useamman tuottajan tuotteet yhteen ja sieltä toimittaa ravintoloille, todettiin opinnäytetyössä.

Luomun etu menetetään, jos pieniä määriä tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja. Tästä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vaikuttavat kannattavuuteen. Opinnäytetyössä tutkittiin luomutuotteiden suoramyynnin kehittämistä ravintoloihin. Tutkimuksessa selvitettiin Etelä-Suomen luomutuottajien mielipiteitä suoramyyntiin ja luomualan kehittämiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös tavanomaisen tuotannon suoramyynnin kehittämiseen.

Tutkimus toteutettiin keväällä 2018. 

Lisätietoja
Jasmin Määttä, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, opiskelija, jasmin.maatta@hotmail.com puh. 0452323321
Saija Laitinen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, lehtori, saija.laitinen@haaga-helia.fi puh. 0503100633
Jaakko Nuutila, Luonnonvarakeskus, tutkija, jaakko.nuutila@luke.fi puh. 0456504970

 

Jaa tuttavalle:

Tiedotteet Koulutus

Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailu käynnistyi

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 12.12.2019

Haaga-Helian ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 11.12.2019–30.1.2020.
Kilpailun tarkoitus on palvella yrityksen myynnin kehittämistä ja parantaa suomalaista myyntiosaamista laajemminkin. Jokainen osallistuva yritys saa ilmaisen vertailuraportin, jossa myynnin osa-alueita verrataan muihin yrityksiin.
Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä kilpailussa a...

Yrittäjyys Markkinointi Koulutus Mainonta

Haaga-Helian Tallinnaan suunnittelema korkeakoulu ei toteudu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 21.11.2019

Haaga-Helian perustama virolainen säätiö haki loppuvuodesta 2018 toimilupaa Tallinnaan perustettavalle ammattikorkeakoululle, Nordic School of Hospitality & Innovation. Viron opetus- ja kulttuuriministeriö ei kuitenkaan myöntänyt korkeakoululle toimilupaa.Korkeakoulussa olisi täydessä laajuudessaan ollut noin 400 opiskelijaa ja se olisi tarjonnut bachelor-tasoisen tutkinnon hospitality-alalle. Ope...

Matkailu Koulutus

Haaga-Helialle Guinnessin maailmanennätys – 101 eri kansallisuuden edustajaa samaan aikaan saunassa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 14.11.2019

Haaga-Helian opiskelijat onnistuivat tekemään virallisen Guinnessin maailmanennätyksen Helsingissä torstaina 14.11.2019.Tavoitteena oli koota yli sadan eri kansallisuuden edustajat viettämään perinteikästä suomalaista saunakokemusta. Helsingissä Suomenlinnassa järjestetty Guinnessin ennätys onnistui hienosti, sillä saunassa oli samaan aikaan 101 kansallisuutta. Tapahtumassa oli paikalla Guinnessin...

Markkinointi Koulutus

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
grrzh.xbxxb@unntn-uryvn.sv
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008
nev.arinynvara@unntn-uryvn.sv

© Koodiviidakko Oy 2017

Powered by ePressi & Sivuviidakko