Tiedote
Haaga-Helian opiskelijat valmiina Ruka Nordic -maailmancupin kisajärjestelyihin
pe marrask. 23 11:08:00 2018
Haaga-Helian Porvoo Campuksen matkailun opiskelijoiden 30-henkinen ryhmä on vahvasti mukana hiihdon maailmancupin avauskisan Ruka Nordicin järjestelyissä 23. - 25. marraskuuta.
Ruka Nordic on yksi suurimmista urheilutapahtumista Suomessa tänä vuonna: noin 100 miljoonaa televisiokatsojaa ympäri maailmaa, noin 20 000 kisavierasta, 700 urheilijaa ja joukkueiden jäsentä, 400 toimittaja ja runsaat 700 talkoolaista. Kisaviikonlopun aikana on ohjelmassa kahdeksan kilpailua maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä.
Opiskelijat markkinoivat kisoja
Restonomiopiskelijoiden matka Rukalle käynnistyi jo yli kolme viikkoa sitten. Opiskelijat ovat mm. järjestäneet erilaisia promootiotapahtumia ympäri Koillismaata ja ovat olleet myös mukana rakentamassa kisapalvelupisteitä.
- Haaga-Helian opiskelijaryhmällä on tärkeä rooli kisojen onnistumisessa. Opiskelijat ovat valmistautuneet kisajärjestelyihin ja työtehtäviinsä koko syksyn ajan osana opintojaan. Ennen kisoja opiskelijat ovat jalkautuneet Koillismaan Osuuskaupan myyntipisteisiin markkinoimaan tapahtumaa erilaisin aktiviteetein. Varsinaisen kisaviikon aikana opiskelijat osallistuvat kisojen monipuolisen ravintolamaailman pyörittämiseen sekä huolehtivat urheilijoiden, toimitsijoiden ja kisahenkilökunnan hyvinvoinnista attasea- ja akkreditointitoimistossa, toteaa lehtori Antti Kurhinen Haaga-Helian Porvoo Campukselta.
- Opiskelijoille osallistuminen Ruka Nordic -maailmancupin järjestämiseen tarjoaa aitiopaikan saada tietoa ja käytännön kokemusta kansainvälisten tapahtumisen järjestämisestä. Tämä projekti on tarjonnut meille opiskelijoille ainutlaatuisen tilaisuuden päästä tutustumaan tällaisen globaalin urheilutapahtuman organisointiin ja valmisteluun. Kaikki odottavat jo innolla käytännön toimiin pääsemistä, toteavat ryhmän opiskelijaprojektipäälliköt Jutta Rinneranta ja Ronja Soinio kuin yhdestä suusta.
Lisätiedot:
Antti Petteri Kurhinen, lehtori. Haaga-Helia, Porvoo, puh 040 488 7210, antti.kurhinen@haaga-helia.fi
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Koulutus
Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailu käynnistyi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 12.12.2019
Haaga-Helian ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 11.12.2019–30.1.2020.
Kilpailun tarkoitus on palvella yrityksen myynnin kehittämistä ja parantaa suomalaista myyntiosaamista laajemminkin. Jokainen osallistuva yritys saa ilmaisen vertailuraportin, jossa myynnin osa-alueita verrataan muihin yrityksiin.
Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä kilpailussa a...
Haaga-Helian Tallinnaan suunnittelema korkeakoulu ei toteudu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 21.11.2019
Haaga-Helian perustama virolainen säätiö haki loppuvuodesta 2018 toimilupaa Tallinnaan perustettavalle ammattikorkeakoululle, Nordic School of Hospitality & Innovation. Viron opetus- ja kulttuuriministeriö ei kuitenkaan myöntänyt korkeakoululle toimilupaa.Korkeakoulussa olisi täydessä laajuudessaan ollut noin 400 opiskelijaa ja se olisi tarjonnut bachelor-tasoisen tutkinnon hospitality-alalle. Ope...
Haaga-Helialle Guinnessin maailmanennätys – 101 eri kansallisuuden edustajaa samaan aikaan saunassa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 14.11.2019
Haaga-Helian opiskelijat onnistuivat tekemään virallisen Guinnessin maailmanennätyksen Helsingissä torstaina 14.11.2019.Tavoitteena oli koota yli sadan eri kansallisuuden edustajat viettämään perinteikästä suomalaista saunakokemusta. Helsingissä Suomenlinnassa järjestetty Guinnessin ennätys onnistui hienosti, sillä saunassa oli samaan aikaan 101 kansallisuutta. Tapahtumassa oli paikalla Guinnessin...