• Tiedotteet
  • Kuvat ja logot
  • Graafinen ohjeistus
  • Yhteyshenkilöt

Tiedote

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu vie yrittäjyyskoulutusta Etelä-Afrikkaan

ma maalisk. 19 09:59:00 2018

 

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja eteläafrikkalainen Tshwane University of Technology (TUT) solmivat torstaina 15.3. yhteistyösopimuksen yrittäjyyskoulutuksen viennistä. TUT on eteläisen Afrikan suurin yliopisto. Nyt sovittu koulutusvientiohjelma on laajuudessaan ensimmäisiä Suomessa. Yhteistyö tulee sisältämään muun muassa koulutuksen kehittämistä, lean startup- ja coaching-koulutusta sekä tutkimus- ja kehitysprojekteja.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa Johannesburgissa oli paikalla TUT:n professori Stanley Mukholan sekä Haaga-Helian StartUp Schoolin johtaja Hannele Mennalan lisäksi myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen johtama Business Finland -delegaatio. ”Sopimus on erinomainen esimerkki siitä, miten suomalainen koulutusosaaminen voi edistää positiivista muutosta yhteiskunnissa. On hienoa nähdä, miten Suomen avainosaaminen – koulutus ja innovaatiot – yhdistyvät tällaisissa laajemmissa koulutusvientisopimuksissa”, sanoo ministeri Virolainen.

Haaga-Helia auttaa TUT:a kokonaan uuden tutkinto-ohjelman kehittämisessä. Opetuksen on määrä käynnistyä vuonna 2020. Lisäksi yhteistyö sisältää lean startup- ja coaching-koulutusta, yhteistyöohjelmia yliopiston ja yritysten välillä sekä tutkimus- ja kehitysprojekteja. TUT:lle perustetaan myös yrittäjyyden kehittämiskeskus Haaga-Helian StartUp School -yrityskiihdyttämön oppeja hyödyntäen. Yhteistyön ensimmäinen moduuli alkaa Suomessa ja Etelä-Afrikassa kesäkuussa 2018.

”Yhteistyö Haaga-Helian kanssa on merkittävä asia TUT:lle, sillä tavoitteena on rohkaista opiskelijoitamme ryhtymään yrittäjiksi ja työnantajiksi. Etelä-Afrikassa on paljon työttömyyttä”, sanoo professori Mukhola. ”Olemme erittäin iloisia sopimuksesta, sillä se on uusi avaus suomalaiselle koulutusviennille ja yhteistyölle TUT:n kanssa. StarUp Schoolin innovatiivinen toimintatapa ja pedagoginen osaaminen on arvostettua Etelä-Afrikassa”, sanoo Hannele Mennala.

Lisätietoja:
Head of StartUp School, Hannele Mennala, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, puh. 050 486 8586, hannele.mennala@haaga-helia.fi

Jaa tuttavalle:

Tiedotteet Talous

Kutsu tiedotusvälineille: Yrittäjyys ratkaisu työmarkkinoiden haasteisiin – Haaga-Helia haastaa kaikki yrittäjät mukaan kampanjaan

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 18.09.2019

Tervetuloa lehdistötilaisuuteemme ja lounaalle perjantaina 20.09.2019 klo 12.00-13.00 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, Ratapihantie 13, Helsinki.Suomeen tarvittaisiin 60.000 uutta työllistä ja täyttämättä samaan aikaan on suunnilleen vastaava määrä työpaikkoja. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on lähtenyt etsimään ratkaisua panostamalla laajasti yrittäjyyteen. ”Yrittäjyys joustavoittaa osaajien ty...

Talous Koulutus

Haaga-Helia ja McDonald's jatkavat yhteistyötä - McDonald’s tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuutta ammattikorkeakoulututkintoon

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 11.07.2019

Suomen McDonald’s tukee työntekijöidensä koulutusmahdollisuuksia ja aloittaa ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen yhdessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa syksyllä 2019. Koulutukseen otetaan 30 opiskelijaa.McDonald’s tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuutta suorittaa tutkinto Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. McDonald’sin ja Haaga-Helian yhdessä räätälöimä restonomin ammattikork...

Ruoka ja elintarvikkeet Talous Koulutus

Lindström Oy - Suomen paras myyntiorganisaatio 2018

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.03.2019

Lindström Oy on valittu vuoden 2018 Suomen parhaaksi myyntiorganisaatioksi. Valinnan perusteina olivat muun muassa panostus asiakaskeskeiseen ja innovatiiviseen myyntityöhön, vastuullisuus ja digitaalisuuden hyödyntäminen. Lindströmillä on myös rakennettu menestyksekkäästi myyntimalleja eri asiakassegmenteille ja erilaisille palveluille. Yrityksen liiketoiminta on kasvanut kannattavasti vuosien aj...

Talous Markkinointi Koulutus

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
grrzh.xbxxb@unntn-uryvn.sv
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008
nev.arinynvara@unntn-uryvn.sv

© Koodiviidakko Oy 2017

Powered by ePressi & Sivuviidakko