Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käynnistää varainhankinnan
to marrask. 23 10:40:00 2017
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käynnistää varainhankinnan. Varainhankinnan tavoitteena on tukea ammattikorkeakoulun toimintaa ja tavoitteita. Poliisihallitus myönsi Haaga-Helialle rahankeräysluvan 17.11.2017.
Tämän vuoden keväällä voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa lahjoitukset yliopistojen lisäksi myös ammattikorkeakouluille. Vaikka valtio takaa tulevaisuudessakin ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen, rahoitusrakenteen painopiste siirtyy entistä enemmän ulkopuolisen rahoituksen suuntaan.
- Varainkeruu mahdollista haagahelialaisen osaamisen ja tutkimuksen viemisen uudelle tasolle. Lahjoittamalla tuetaan sekä opiskelijoitamme että tutkimushankkeitamme, joiden kautta Suomen tulevaisuutta rakennetaan, toteaa Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko.
Lahjoituksen voi tehdä minkä suuruisena vain. Lahjoitukset mahdollistavat yksityishenkilölle ja yrityksille verovähennysoikeuden vähintään 850 euron ja enintään 500 000 euron lahjoituksesta. Haaga-Helialle annetut yli 10 000 euron lahjoitukset voi kohdentaa haluamaansa kohteeseen. Lahjoitettu raha on vastikkeetonta.
Haaga-Helia avaa ovet työelämään – lahjoitus tulevaisuuden osaamiselle
- Kun lahjoitat Haaga-Helialle, pääset mukaan rakentamaan tulevaisuutta ammattikorkeakoululle, joka tunnetaan huippuosaajia tuottavana edelläkävijänä. Samalla voit olla mukana investoimassa suomalaisen elinkeinoelämän kehittämiseen ja uudistamiseen; Haaga-Helia on yritysten ja elinkeinoelämän korkeakoulu, Teemu Kokko toteaa.
Missionsa mukaisesti Haaga-Helia avaa ovet työelämään ja on jo pitkään tehnyt tiivistä yhteistyötä yritysten ja yhteisöjen kanssa. Haaga-Helia on jo saanut lahjoituksia, mm. Helsingin seudun kauppakamarilta miljoona euroa tänä syksynä.
Uudistuneen rahankeräyslain mukaan ammattikorkeakouluille tuli mahdolliseksi varainhankinta yleishyödylliseen toimintaan. Ammattikorkeakoululla on oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä varojen hankkimiseksi lakisääteisistä tehtävistä huolehtimiseen sekä vuosina 2017–2019 ammattikorkeakoulun pääomittamiseen. Valtio pääomittaa ammattikorkeakouluja suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan.
Lisätietoa:
Vararehtori, kaupallinen johtaja Jouni Ahonen, puh 050 518 8151, jouni.ahonen@haaga-helia.fi
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Markkinointi
Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailu käynnistyi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 12.12.2019
Haaga-Helian ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 11.12.2019–30.1.2020.
Kilpailun tarkoitus on palvella yrityksen myynnin kehittämistä ja parantaa suomalaista myyntiosaamista laajemminkin. Jokainen osallistuva yritys saa ilmaisen vertailuraportin, jossa myynnin osa-alueita verrataan muihin yrityksiin.
Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä kilpailussa a...
Haaga-Helialle Guinnessin maailmanennätys – 101 eri kansallisuuden edustajaa samaan aikaan saunassa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 14.11.2019
Haaga-Helian opiskelijat onnistuivat tekemään virallisen Guinnessin maailmanennätyksen Helsingissä torstaina 14.11.2019.Tavoitteena oli koota yli sadan eri kansallisuuden edustajat viettämään perinteikästä suomalaista saunakokemusta. Helsingissä Suomenlinnassa järjestetty Guinnessin ennätys onnistui hienosti, sillä saunassa oli samaan aikaan 101 kansallisuutta. Tapahtumassa oli paikalla Guinnessin...
Suomi isännöi World Sauna Record -yritystä
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 08.11.2019
Suomi tunnetaan ympäri maailmaa saunakulttuuristaan. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketalouden opiskelijat järjestävät virallisen Guinnessin ennätystenkirjan World Sauna Challenge -maailmanennätysyrityksen Helsingissä Suomenlinnassa torstaina 14.11.2019. Jotta maailmanennätys saataisiin rikottua, tapahtumaan tulee saada kasaan yli sadan eri kansallisuuden edustajat viettämään pe...