Tiedote
Best Seller Competition 2016: Suomen paras myyntiosaaja on Salla Pantsar Turun ammattikorkeakoulusta!
pe huhtik. 15 12:22:00 2016
Eilen Haaga-Heliassa järjestetyn Best Seller Competition 2016 -tapahtuman voitti Salla Pantsar Turun ammattikorkeakoulusta! Salla sai sekä viralliselta tuomaristolta parhaat pisteet ja hänet valittiin myös yleisön suosikiksi yleisöäänestyksessä. Päätuomari Precedo Consultingin Marko Hänninen korosti palkitsemispuheenvuorossaan voittajan tarpeiden kartoittamisen osaamista sekä miellyttävää asiakkaan kohtaamista ja huomioimista.
Toiselle sijalle kilpailussa ylsi Laura Hieperi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, kolmanneksi Toni Sakselin Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta ja neljänneksi Niko Saviluoto Turun ammattikorkeakoulusta.
Voittaja Salla Pantsar kommentoi kilpailun olleen erityisen hyvä kokemus tulevan uran näkökulmasta, vaikkakin voitto oli Sallalle itselleen suuri yllätys!
Myyntikilpailun johtajan, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Pia Hautamäen mukaan Best Seller Competition 2016 –tapahtuma onnistui tavoitteessaan tuoda näkyväksi vaativan B2B-myyntityön taitoja, sillä myytävä ratkaisu sekä asiakkaan huolenaiheet edustivat hyvin tämän päivän myynnin kompleksisuutta.
Myyntikilpailu toteutetaan vuosittain yritysmyynnin roolipelinä. Tämän vuoden kilpailussa opiskelijat toimivat pääsponsori Dellin Boomi-sovellusintegraattorin myyjinä. Kilpailijat onnistuivat yli odotusten ja valmentajat Sini Jokiniemi Turun ammattikorkeakoulusta, Pirjo Pitkäpaasi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta ja Sami Lehto Tampereen ammattikorkeakoulusta olivat onnistuneet terävöittämään kilpailijat myymään asiakkaalle liiketoiminnallista arvoa.
Dell Suomi toimi kilpailun pääsponsorina. "Oli mahtavaa nähdä, millainen energia finaalikierroksella vallitsi. Kilpailu ja koko kevättalven mittainen matka opiskelijoiden kanssa on vahvistanut uskoa siihen, että meille on kasvamassa huippuluokan myyjäsukupolvi”, Dell Suomen toimitusjohtaja Mika Enberg sanoo. ”Olemme Dellillä ylpeitä siitä, että saamme olla mukana sparraamassa opiskelijoita kohti maailmanluokan B2B-myyntityötä”, hän jatkaa.
Best Seller Competition 2016 huipentui gaalaillalliseen ja palkintojen jakoon Ravintola Kaarteessa nauttien upeista maisemista. Monta rekrytointikeskustelua oli käyty gaalaillalliseen mennessä ja onnekkaimmat sponsoriyritykset saavat nauttia tulevina vuosina osaavien B2B-myyntiosaajien onnistumisista työelämässä. Onnea voittajille ja kiitos kaikille kisaan osallistuneille kilpailijoille, opiskelijatoimitsijoille ja tietenkin loistavalle yrityssponsorijoukolle Dell Suomi, Precedo Consulting, Lassila & Tikanoja, Teliasonera, Academic Work, Canon, Teknologiateollisuus ry, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset, Canon, Tech Data, If ja Mandatum Life.
Haaga-Heliassa kisataan myyntityön taidoissa jälleen 1.6.2016. Tällöin kilpailuun osallistuu opiskelijoita ympäri Eurooppaa, 13 eri korkeakoulusta. Lisätiedot Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kilpailun johtajalta Pia Hautamäeltä, pia.hautamaki@haaga-helia.fi
Best Seller Competition on suunnattu korkeakoulutasoisille myynnin opiskelijoille. Kilpailun tavoitteena on ammattimaisen myyntityön arvostuksen nostaminen sekä Suomen talouselämällekin tärkeän myyntiosaamisen kehittäminen. Kilpailun järjestäjinä toimivat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu vuorovuosina. Kilpailu järjestettiin tänä keväänä jo seitsemännen kerran. Kilpailutilanteen kuvaukseen, ammattikorkeakoulujen valmennukseen sekä myyntiosaamiseen liittyvään keskusteluun voi tutustua nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavissamme Facebookissa ja Twitterissä.
Lisätietoa
Best Seller Competition 2016 -tapahtuman johtaja
Pia Hautamäki, puh. 040 4156827, pia.hautamaki@haaga-helia.fi
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Yrittäjyys
Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailu käynnistyi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 12.12.2019
Haaga-Helian ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 11.12.2019–30.1.2020.
Kilpailun tarkoitus on palvella yrityksen myynnin kehittämistä ja parantaa suomalaista myyntiosaamista laajemminkin. Jokainen osallistuva yritys saa ilmaisen vertailuraportin, jossa myynnin osa-alueita verrataan muihin yrityksiin.
Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä kilpailussa a...
Yritykset keräävät asiakkaista yhä enemmän tietoja – asiakastietoja luovutetaan helpommin terveysalan toimijoille kuin päivittäistavarakaupoille
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 11.10.2019
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koordinoimassa BIG DATA BIG BUSINESS (BIG) -hankkeessa on tuotettu uutta tietoa asiakastietojen luovuttamishalukkuudesta ja tiedon sensitiivisyydestä. Tutkimus osoitti, että kuluttajat suhtautuvat eri tavoin tietojen luovuttamiseen, kun tietojen kerääjinä ovat eri toimialat.
Yritykset keräävät tietoa asiakkaiden jättämistä digitaalisista jäljistä. Käyttäjistä jää t...
Yrittäjyys Hanketiedotteet Tiede ja tutkimus Markkinointi Mainonta
StartUp Week järjestetään taas joulukuussa -
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 29.05.2018
Haaga-Helian StartUp School järjestää jälleen kansainvälisen StartUp Weekin, joka tuo Helsinkiin koulutusmaailman edustajia inspiroitumaan, oppimaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan. Tapahtuma järjestetään 3.–7.12.2018 Helsingissä. Osallistujat pääsevät tutustumaan suomalaiseen koulutusjärjestelmään, Haaga-Heliaan, StartUp School -konseptiin ja StartUp Schoolin opintotarjontaan, sekä osallistuma...