Tiedote
Kameleonttikuluttajan hurmioituneet kasvot - kutsu julkistamistilaisuuteen!
ti maalisk. 10 11:13:00 2015
Kameleonttikuluttajan-kirjan julkistus Hotelli Tornin huipulla.
Aika: perjantai 13.3.2015 klo 14.00–15.30
Paikka: Hotelli Torni, Näköalakabinetti (12. krs), Helsinki
Arvoisa aikalainen ja oman aikamme tulenkantaja,
haluamme kutsua Sinut tuoreen esseekokoelman "Kameleonttikuluttajan paluu" julkistamistilaisuuteen Hotelli Tornin näköalakabinettiin. Samalla voimme ihailla upeita maisemia Itämeren tyttären yllä ja virittäytyä niin menneiden vuosikymmenten kuin oman aikamme tulenkantajatunnelmiin.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun julkaisema uutuuskirja on teemallista jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle Kameleonttikuluttaja 1 -julkaisulle. Esseiden keskiössä olivat tuolloin kameleonttikuluttaja sekä se nykyihmisen rooleja ja identiteettejä ohjaileva urbaani kulttuuri ja dynaaminen elämysteollisuus, jossa aikalainen liikkuu.
Nyt keskustelun piiriin tuodaan uusia, ajankohtaisia näkökulmia. Onhan maailma ympärillämme muuttunut reilun vuosikymmenen aikana muun muassa kansainvälisen politiikan, digitaalisen kulttuurin, uuden teknologian, mobiiliviestinnän ja sosiaalisen median ilmiökentän kannalta paljon.
Dosentti, kaksoistohtori Matti Itkonen (Jyväskylän yliopisto) tutkii kameleonttiminää suhteessa kulttuurihistoriallisen Suomen ilmiöihin. Graafisen suunnittelun yliopistonlehtori, tohtori Silja Nikula (Lapin yliopisto) kertoo ja piirtää pienen kalajutun. Professori Eero Tarasti (Helsingin yliopisto) kirjoittaa persialaisia kirjeitä. Tutkija-kirjailija, tohtori Sam Inkinen tarkastelee (post)modernia elämysyhteiskuntaa, mediakulttuuria, maailmankylää, kaupunkitiloja ja hospitality-alaa. Yliopettaja, tohtori V. A. Heikkinen (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu) käsittelee fragmentoituvaa ja kestävää kotimaan matkailua.
Kuvilla ja visuaalisella ilmeellä on merkittävä rooli tämän akateemisen antologian ja henkevään ilmaisuun pyrkivän sanataideteoksen kehkeytymisessä.
RSVP Vesa Heikkinen (email vesa.heikkinen@haaga-helia.fi, sms 040–578 1569) viimeistään keskiviikkona 11.3.
Lämpimästi tervetuloa!
Matti Itkonen & Vesa A. Heikkinen & Sam Inkinen
Teoksen toimittajat
PS. Hyvä Aikalainen, tule sinäkin kanssamme tapaamaan suomalaista maailmankansalaista, aikamatkaajaa ja kameleonttiminää. Lisätietoa teoksesta:
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2015/02/tiedote-2015-02-19-11-55-57-352364
Kirjatilaukset Unigrafian verkkokaupasta:
http://kirjakauppa.unigrafia.fi/product_details.php?p=5159
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Talous
Kutsu tiedotusvälineille: Yrittäjyys ratkaisu työmarkkinoiden haasteisiin – Haaga-Helia haastaa kaikki yrittäjät mukaan kampanjaan
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 18.09.2019
Tervetuloa lehdistötilaisuuteemme ja lounaalle perjantaina 20.09.2019 klo 12.00-13.00 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, Ratapihantie 13, Helsinki.Suomeen tarvittaisiin 60.000 uutta työllistä ja täyttämättä samaan aikaan on suunnilleen vastaava määrä työpaikkoja. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on lähtenyt etsimään ratkaisua panostamalla laajasti yrittäjyyteen. ”Yrittäjyys joustavoittaa osaajien ty...
Haaga-Helia ja McDonald's jatkavat yhteistyötä - McDonald’s tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuutta ammattikorkeakoulututkintoon
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 11.07.2019
Suomen McDonald’s tukee työntekijöidensä koulutusmahdollisuuksia ja aloittaa ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen yhdessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa syksyllä 2019. Koulutukseen otetaan 30 opiskelijaa.McDonald’s tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuutta suorittaa tutkinto Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. McDonald’sin ja Haaga-Helian yhdessä räätälöimä restonomin ammattikork...
Lindström Oy - Suomen paras myyntiorganisaatio 2018
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.03.2019
Lindström Oy on valittu vuoden 2018 Suomen parhaaksi myyntiorganisaatioksi. Valinnan perusteina olivat muun muassa panostus asiakaskeskeiseen ja innovatiiviseen myyntityöhön, vastuullisuus ja digitaalisuuden hyödyntäminen. Lindströmillä on myös rakennettu menestyksekkäästi myyntimalleja eri asiakassegmenteille ja erilaisille palveluille. Yrityksen liiketoiminta on kasvanut kannattavasti vuosien aj...