Tiedote
Majoittujat valmiita maksamaan vihreästä hotellihuoneesta
ti elok. 26 09:19:00 2014
HAAGA-HELIAssa tehty tuore tutkimus osoittaa, että matkailijat ovat halukkaita maksamaan vihreistä toimista hotelleissa. Tutkimuksen kohteena olivat helsinkiläiset keskitason hotellit. Ympärisömerkit, uusiutuvan energian käyttö sekä asiakkaan osallistuminen tuovat asiakkaalle hyötyä ja voivat nostaa hotellin tulosta.
Hotelliasiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia käyttämiensä tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksista. HAAGA-HELIAn tutkittiin ympäristömerkkien, uusiutuvan energian käytön ja asiakkaan osallistumismahdollisuuden vaikutusta hotellihuoneen hintaan. Keskimäärin ympäristötoimet nostivat 105 euron keskihuonehintaa 11 eurolla. Suurinta maksuhalukkuutta vihreästä hotellihuoneesta osoittivat venäläiset sekä 18–24-vuotiaat.
Tutkimuksessa tehtiin mielenkiintoinen havainto ympäristövastuun kantamisesta hotelleissa. Vastaajat, jotka mieltävät itsensä vastuullisiksi ympäristön suhteen, vaativat myös enemmän ympäristötoimia hotelleilta. Kaksi kolmasosaa kaikista vastaajista on sitä mieltä, että hotellien tulisi tehdä enemmän ympäristöjohtamisensa suhteen.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin conjoint-analyysia, joka on toistaiseksi harvoin käytetty metodi palvelualoilla. Menetelmä antaa vastaajille eri huonehinnan ja ympäristöominaisuuksien yhdistelmiä, joista vastaajat valitsevat useaan otteeseen mieleisensä, jolloin kunkin ominaisuuden tuoma hyöty pystytään laskemaan tarkasti. Tutkimukseen osallistui 217 henkilöä. Noin puolet vastaajista oli suomalaisia, loput skandinaaveja ja venäläisiä sekä muualta maailmasta kotoisin olevia.
Aihetta on tutkittu aiemmin Suomen ulkopuolella vaihtelevin tuloksin. Johtopäätöksiä on tehty sekä hintalisän olemassaolon puolesta että vastaan. Asiakkaiden on lisäksi havaittu haluavan kompensaatiota esimerkiksi kanta-asiakaspisteiden muodossa, jos heidän mielestään hotelli säästää rahaa vihreillä toimilla, kuten harvennetulla pyyhkeiden tai lakanoiden vaihdolla asiakkaan pyynnössä. Kilpailuetua ympäristötoimilla tavoiteltaessa on selvää, että nopeat syövät hitaat.
Lisätietoja
Pasi Tuominen, lehtori, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, pasi.tuominen@haaga-helia.fi, puh 040 488 7536
Aino Valkama, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, ainovalk@gmail.com, puh 050 376 3291
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Matkailu
Haaga-Helian Tallinnaan suunnittelema korkeakoulu ei toteudu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 21.11.2019
Haaga-Helian perustama virolainen säätiö haki loppuvuodesta 2018 toimilupaa Tallinnaan perustettavalle ammattikorkeakoululle, Nordic School of Hospitality & Innovation. Viron opetus- ja kulttuuriministeriö ei kuitenkaan myöntänyt korkeakoululle toimilupaa.Korkeakoulussa olisi täydessä laajuudessaan ollut noin 400 opiskelijaa ja se olisi tarjonnut bachelor-tasoisen tutkinnon hospitality-alalle. Ope...
Haaga-Helia digitoi suomalaisen talviurheilumaiseman Pekingin talviurheilumessuille
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 18.10.2019
Yksi maailman suurimmista talviurheilumessuista, World Winter Sports Expo, järjestetään Pekingissä 17.-20. lokakuuta. Tapahtuman Suomi-paviljonki esittelee suomalaista osaamista messuvieraille. Haaga-Helian kehittämä The Box -elämyshanke on toteuttanut Suomi-paviljongin moniaistiseksi sekoitetun todellisuuden tilaksi.World Winter Sports Expo on yksi Suomen talviurheiluvuoden 2019 päätapahtumista. ...
Tutkimus: Leirintämatkailun suosio nousussa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 19.09.2019
Leirintäalueiden yöpymismäärät ovat selvästi nousussa. Vuonna 2018 yöpymisiä oli yhteensä 1,8 miljoonaa. Nousu on 3,4 prosenttia vuodesta 2017. Erityisesti ulkomaalaisten yöpymismäärät on nousseet (+4,5 %). Ulkomaalaisten osuus on 18 prosenttia kaikista yöpymisistä.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa on tehty uusi tutkimus leirintämatkailun suosiosta, rahavirroista, rakenteesta sekä tulo- ja työll...