Tiedotteet

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käynnistää varainhankinnan

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 23.11.2017

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käynnistää varainhankinnan. Varainhankinnan tavoitteena on tukea ammattikorkeakoulun toimintaa ja tavoitteita. Poliisihallitus myönsi Haaga-Helialle rahankeräysluvan 17.11.2017.Tämän vuoden keväällä voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa lahjoitukset yliopistojen lisäksi myös ammattikorkeakouluille. Vaikka valtio takaa tulevaisuudessakin ammattikorkeakoulujen perusra...

Markkinointi Koulutus

Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 20.11.2017

Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää se, minkälaisella energialla ja intohimolla ...

Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla

Työelämä Tiede ja tutkimus Koulutus

Joulupukki vierailee The Boxin avulla virtuaalisesti Lapland Hotels Tampereessa 16.-18.11.2017

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.11.2017

Yliopistonkadulla sijaitseva Lapland Hotels Tampere tuo virtuaalijoulupukin Tampereelle. Hotellin joulupukin pajasta on suora digitaalinen kuva- ja puheyhteys ihka oikealle pukille Korvatunturille. Päiväkotiryhmät, hotellin asukkaat, yhteistyökumppanit ja muut voivat esittää lahjatoiveitaan joulupukille kolmen päivän ajan. Samalla voi seurata, kuinka pajassa valmistaudutaan kiireiseen joulun aikaa...

Markkinointi Matkailu Koulutus

Innostus on uuden työn kovaa ydintä - Leading Passion -tutkimushanke tutkii suomalaisen työinnostuksen anatomiaa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 15.11.2017

Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää loppuseminaarissaan Otaniemessä 16.11.2017, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää s...

Työelämä Tiede ja tutkimus Talous Koulutus

Jakamistalous on voimakkaasti kasvava ilmiö, joka muuttaa yritysten toimintakenttää

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 09.11.2017

Tervetuloa julkistamistilaisuuteen!Paikka: Tiedekulma, Lounge, 2. krs, Yliopistonkatu 4, Helsinki Aika: ma 20.11.2017 klo 16.00–18.00Julkistamistilaisuudessa tekijät esittelevät kirjan ja kutsutut asiantuntijat jatkavat keskustelua. Kirjaa ja sen aihetta kommentoivat professori Pekka Sauri, kansanedustaja Juhana Vartiainen, Sitran johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti ja Sharetriben perustaja Juho...

Ympäristö ja luonto Talous Markkinointi Koulutus