Tiedotteet Matkailu

Joulupukki vierailee The Boxin avulla virtuaalisesti Lapland Hotels Tampereessa 16.-18.11.2017

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.11.2017

Yliopistonkadulla sijaitseva Lapland Hotels Tampere tuo virtuaalijoulupukin Tampereelle. Hotellin joulupukin pajasta on suora digitaalinen kuva- ja puheyhteys ihka oikealle pukille Korvatunturille. Päiväkotiryhmät, hotellin asukkaat, yhteistyökumppanit ja muut voivat esittää lahjatoiveitaan joulupukille kolmen päivän ajan. Samalla voi seurata, kuinka pajassa valmistaudutaan kiireiseen joulun aikaa...

Markkinointi Matkailu Koulutus

Maailmalla herätty Suomeen - ruokamatkailustrategian jalkautus koottu julkaisuksi

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 27.09.2017

Suomen ensimmäinen Ruokamatkailustrategia 2015-2020 laadittiin laajapohjaisessa yhteistyössä. Mukana olivat Visit Finland (Finpro), maa- ja metsätalousministeriö, useat muut tahot ja ennen kaikkea tietysti yrittäjät.Strategian valmistuttua sitä on jalkautettu aktiivisesti eri puolilla Suomea järjestetyissä ruokamatkailun työpajoissa (13). Samalla ruokamatkailun kehittämiseen on saatu arvokasta pal...

Ruoka ja elintarvikkeet Matkailu Koulutus

Olo Creative Kitchenin klassikkomenu Matka on Suomen paras ruokamatkailutuote 2017

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 06.09.2017

Hungry for Finland – kansallisen ruokamatkailukilpailun arviointiryhmä on valinnut Olo Creative Kitchenin klassikkomenu Matkan Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2017. Palkinnot jakoivat elinkeinoministeri Mika Lintilä ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Kilpailuun osallistui 73 korkeatasoista ehdokasta.- Tuote on taitavasti toteutettu vuorovaikutteinen elämys, jossa yhdistyvät innov...

Ruoka ja elintarvikkeet Matkailu Koulutus

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008

Tilaa tiedotteet

Twitter

  • @HAAGAHELIAamk
  • 06.12.2019 21:05
    RT @sofiakasari: Upeaa nähdä suuri määrä journalisteja linnassa! Joukossa @HAAGAHELIAamk journalismin koulutusohjelman johtaja Anne Leppäjä…
  • 06.12.2019 11:00
    Haaga-Helia toivottaa kaikille rauhallista ja hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 #itsenäisyyspäivä #suomi102 https://t.co/aGWqu8bmuu