Tiedote
Tutkimus: Työntekijän sisäinen motivaatio linkittyy hallinnantunteeseen ja autonomian kokemukseen
ke helmik. 03 14:51:00 2016
Haaga-Helian koordinoimassa laajassa Leading Passion -hankkeessa tutkitaan nuorten työasenteita ja organisaatioiden innostuksen johtamisen käytänteitä. Hankkeen tavoitteena on nostaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä sekä etsiä uusia johtamismalleja. Hankkeen tuloksissa on ilmennyt, että vahva sisäinen motivaatio ja innostus työtä kohtaan linkittyvät vahvaan hallinnantunteeseen sekä kokemukseen siitä, että omaa työnkuvaa on mahdollista kehittää.
Sisäinen motivaatio ja innostus omaa työtä kohtaan eivät ole vain tietyillä aloilla oleva mahdollisuus. Mielekkään työn ja autonomian kokemuksen vaatimukset voivat toteutua hyvinkin perinteisessä tuotantoympäristössä, jossa inhimilliset motivaatiotekijät on otettu huomioon. Tästä on kokemuksia muoviputkia valmistavassa Pipelife Finland Oy:ssä, jossa saatiin hankkeessa tehtyjen mittauksien korkeimmat tulokset.
- Motivaatiota löytyy aina tilanteessa, jossa oikea ihminen on oikeassa tehtävässä. Tärkeää roolia näyttelee tietenkin myös organisaatio, joka mahdollistaa sisäisen motivaation ja innostuksen esiin pääsemisen ja ylläpidon, kertoo hankkeessa mukana oleva tutkija Reima Launonen Filosofian Akatemiasta.
Innostus ja sisäinen motivaatio suojaavat hallinnantunteen menettämiseltä
Työelämässä ollaan jatkuvasti haasteellisessa tilassa keskittymisen ja jaksamisen suhteen. Tämä korostuu nykyajan informaatiotulvassa, jossa kiire ja ylikuormitus vievät hallinnantunnettamme pois. Hallinnantunteen säilyttäminen on olennainen tekijä saavuttaa flow-tila, joka mahdollistaa työssä jaksamisen, aikaansaamisen ja optimaalisen keskittymisen.
Leading Passion -hankkeen mittauksissa on ilmennyt, että vahva sisäinen motivaatio ja innostus työtä kohtaan linkittyvät vahvaan hallinnantunteeseen. Hallinnantunne on korkeimmillaan niillä yksilöillä, jotka ovat sisäisesti motivoituneita, huolimatta toisinaan kovastakin kiireen kokemuksesta.
Työnkuvien vaatimukset painottavat tulevaisuudessa yhä enemmissä määrin työntekijöiden kykyä löytää itsenäisesti ratkaisuja ongelmiin sekä kykyä määrittää omia toimintatapojaan työn toteuttamiselle.
Sisäinen motivaatio linkittyy autonomian kokemukseen ja mahdollisuuteen kehittää omaa työnkuvaa: Siihen, kuinka työntekijä voi hyödyntää omia vahvuuksiaan työssään ja kuinka työntekijä pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon ja työnkuvaansa.
Sisäistä motivaatiota mittaavan IMQ-mittarin tuottamat tulokset näyttävät, että vahva sisäinen motivaatio linkittyy työntekijöiden omatoimisuuteen ja itseohjautuvaisuuteen. Mitä vahvemmin yksilöt kokevat, että he löytävät merkitystä itse työn tekemisestä, sitä parempi perusta heillä on toimia oma-aloitteisesti ja itseohjautuvasti.
Lisätiedot:
Reima Launonen
Hankejohtaja, tutkija & valmentaja
Filosofian Akatemia
+358 40 847 3186
reima.launonen@filosofianakatemia.fi
Johanna Vuori
Projektipäällikkö
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
+358 50 310 4011
johanna.vuori@haaga-helia.fi
Leading Passion – How to Create a Culture of Engagement?
Hanke tekee monitieteellistä, laadullista ja vertailevaa tutkimusta nuorten työasenteista ja organisaatioiden hyvistä innostuksen johtamisen käytänteistä. Hankkeen teoreettiset lähtökohdat perustuvat työn imun, duaalisen intohimon mallin, sisäisen motivaation ja työkäytänteiden tutkimukseen. http://bit.ly/LeadingPassion
Kesto: 1.1.2015 -30.6.2017
Kumppanit: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu (koordinaattori), Filosofian Akatemia Oy, Aalto-yliopisto, Clear Channel Finland Oy, Pipelife Finland Oy, Santander Consumer Finance Oy, Suomen Ekonomit ja TEKES (päärahoittaja).
Aiheesta tulossa konferenssi huhtikuussa Porvoossa Haaga-Heliassa:
Leading Passion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era Research Conference 19 – 20 April 2016 in Porvoo, Finland.
Join: http://bit.ly/PassionConference
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Työelämä
Organisaatioiden itseohjautuvuutta tutkiva hanke käynnistyy Business Finlandin rahoituksella
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 04.02.2019
Business Finland on myöntänyt rahoituksen Minimalist Organizational Design -hankkeelle. Hankkeessa tutkitaan, mitkä ovat itseorganisoituvan organisaation kipupisteet ja haasteet sekä tarkastellaan, mitä vaiheita organisaatiot käyvät läpi lisätessään itseohjautuvuutta. Hankkeeseen osallistuu joukko nimekkäitä suomalaisia yrityksiä, kuten Telia ja Metso Minerals. Yritysten sisäinen kehitystyö kytket...
Ammatillisen koulutuksen reformi haastaa oppilaitoksia kehittymään
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.05.2018
Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, ammatillisen koulutuksen uudistuminen sekä ammatillista koulutusta koskevat muuttuvat säädökset haastavat oppilaitoksia kehittymään ammatillisina kasvuyhteisöinä. Tuore julkaisu esittelee näkökulmia muutoksen aiheuttamiin haasteisiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Tämän päivän työelämä tarvitsee perinteisten tutkintokoulutusten lisäksi lyhytkestoisia, työ...
Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 20.11.2017
Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää se, minkälaisella energialla ja intohimolla ...