Tiedote
Suomalaiset ovat turhautuneita kokoustamisen takia kokoustamiseen
ti marrask. 04 08:00:00 2014
Suomalaiset työntekijät ovat turhautuneita kokoustamisen takia kokoustamiseen, selviää nyt ensimmäisen kerran toteutetusta Kokousbarometrista.
Kokousbarometri on suomalaista kokoustamisen arkea kartoittava selvitys, jonka toteuttavat yhteistyössä HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ja Re:meet Oy. Jatkossa vuosittain toteutettavalla barometrilla pyritään selvittämään, miten kotimaisissa kokoustamiskäytännöissä kehitytään.
Tämänvuotiseen barometriin vastasi 74 henkilöä, joista lähes puolet edusti yli 250 hengen organisaatioita. Vastaajat kokivat, että kokouksen kutsumiselle on lähes aina perusteltu syy, mutta kokousten suunnittelu ja toteutus ovat heikoissa kantimissa.
Voimaannuttavan vaikutuksen sijasta kokouksia onkin monen vastaajan mielestä liian usein, ne kestävät liian pitkään ja vievät aikaa hyödyllisemmältä työskentelyltä. Kokouksiin ei saavuta täsmällisesti, niihin ei valmistauduta perusteellisesti, eikä esityslistoja ja tavoitteita välttämättä käydä läpi. Loppuyhteenvedot jäävät tekemättä ja aikataulut paukkuvat, kun ei ole selvää, kuka tekee ja mitä.
Hyvääkin sanottavaa löytyi: selkeä enemmistö oli sitä mieltä, että kaikkien osallistujien mielipiteitä arvostetaan. Toisaalta taas vastaajat kommentoivat, että ”läppäri ja kännykkä vievät monella voiton asian esittäjästä, jolloin kuuntelu ja kommentointi jäävät lapsipuolen asemaan”.
Välillä taas ”ihmiset puhuvat päällekkäin eikä tämän jälkeen puheenjohtaja ymmärrä toistaa, mitä siinä sekamelskassa päätettiin, jolloin sihteerillä ei ole hajuakaan mitä kirjata ylös”.
Barometrissa kävi myös ilmi, että kokoustamiseen liittyy muitakin viestinnällisiä ongelmia. Päätösten toteuttajat eivät välttämättä osallistu kokouksiin tai päätöksistä ei ilmoiteta eteenpäin oikeille henkilöille. Muun muassa tällaisten ongelmien välttämiseksi barometrin toteuttaneet tahot ovat luoneet selkeän kymmenen kohdan vinkkilistan, jossa käydään läpi, mitä kannattaa ottaa huomioon kokouksen valmisteluissa, kokouksen aikana ja kokouksen jälkeen.
Lisätietoa Kokousbarometrista:
Eeva Laurila, lehtori, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, puh. 040 488 7241, eeva.laurila@haaga-helia.fi
Janne Orava, toimitusjohtaja, Re:meet Oy, puh. 040 820 4842, janne.orava@remeet.fi
Jaa tuttavalle:
Tiedotteet Työelämä
Organisaatioiden itseohjautuvuutta tutkiva hanke käynnistyy Business Finlandin rahoituksella
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 04.02.2019
Business Finland on myöntänyt rahoituksen Minimalist Organizational Design -hankkeelle. Hankkeessa tutkitaan, mitkä ovat itseorganisoituvan organisaation kipupisteet ja haasteet sekä tarkastellaan, mitä vaiheita organisaatiot käyvät läpi lisätessään itseohjautuvuutta. Hankkeeseen osallistuu joukko nimekkäitä suomalaisia yrityksiä, kuten Telia ja Metso Minerals. Yritysten sisäinen kehitystyö kytket...
Ammatillisen koulutuksen reformi haastaa oppilaitoksia kehittymään
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.05.2018
Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, ammatillisen koulutuksen uudistuminen sekä ammatillista koulutusta koskevat muuttuvat säädökset haastavat oppilaitoksia kehittymään ammatillisina kasvuyhteisöinä. Tuore julkaisu esittelee näkökulmia muutoksen aiheuttamiin haasteisiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Tämän päivän työelämä tarvitsee perinteisten tutkintokoulutusten lisäksi lyhytkestoisia, työ...
Ihan intona! -kirja kertoo, miten innostusta johdetaan työpaikoilla
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 20.11.2017
Työelämässä innostus mielletään herkästi päämäärättömäksi haahuiluksi tai tehottomuudeksi. Tekesin rahoittama Leading Passion -tutkimushanke esittää, että innostus on kaukana turhasta puuhastelusta; se on uuden työn kovinta ydintä. Kun yhä useampi rutiinitehtävä korvataan automaatiolla, on sekä jäljelle jäävissä että uusissa työtehtävissä yhä tärkeämpää se, minkälaisella energialla ja intohimolla ...