Tiedotteet Matkailu

The Box -hanke pureutuu aisteihin vaikuttavan teknologian mahdollisuuksiin hotelli- ja ravintola-alalla

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 04.12.2015

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES on myöntänyt rahoituksen Haaga-Helian The Box -hankkeelle vuosiksi 2016–2018. Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään sitä, miten uudenlaista aisteihin vaikuttavaa teknologiaa voisi hyödyntää hotelli-, ravintola-, matkailu- ja elämysalan palvelumuotoilussa, markkinoinnissa ja tuotekehityksessä. Hankkeessa edistetään palvelu- ja tuotekehitystä yhteist...

Koulutus Matkailu

Leirintämatkailun rahankäyttö lisääntynyt

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 17.09.2015

 
Talouden laskusuhdanteesta huolimatta leirintämatkailijoiden rahankäyttö ja palveluiden hyödyntäminen vieraspaikkakunnalla on kasvanut positiivisesti vuodesta 2013. Suomen Leirintäalueyhdistys ry ja SF-Caravan ry ovat teettäneet tutkimuksen leirintämatkailualan rahavirroista, rakenteesta sekä tulo- ja työllisyysvaikutuksista.Leirintämatkailun liikevaihto vuonna 2015 oli 197 miljoonaa euroa. Lii...

Koulutus Matkailu Markkinointi

Haaga-Helia yhteistyöhön Estonian Business Schoolin kanssa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 08.09.2015

Haaga-Helia alkaa kehittää Viron hospitality-alan osaamista yhteistyössä Estonian Business Schoolin kanssa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa on havaittu, että Viron hospitality-alan eli hotelli- ja matkailualan liiketoimintaympäristössä on tarvetta muutokselle. Nyt Haaga-Helia laajentaa Viron-markkinoille ja aloittaa yhteistyön Estonian Business Schoolin eli EBS:n kanssa.
Haaga-Helialle alkavan ...

Koulutus Matkailu

Yhteyshenkilöt

Teemu Kokko
Teemu Kokko
rehtori, toimitusjohtaja
050 555 1131
Ari Nevalainen
Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
040 4887 008

Tilaa tiedotteet

Kuvat

Kuvat

Ei tiedostoja

Twitter

  • @HAAGAHELIAamk
  • 22.08.2019 14:08
    Kiertotalous tutuksi Porvoo kampuksella! 70 opiskelijaa tuottaa syksyn aikana kiertotalouscaseja ja -ideoita Porvoon kaupungille osana KiertotalousAMK-hanketta. #kiertotalous #porvoo https://t.co/ZLuCltHGQj
  • 22.08.2019 12:13
    RT @PetjaSairanen: Uusi kirjastokimppa Uudellemaalle – Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian kirjastot yhteistyöhön. #kirjasto ⁦@HAAGAHELIAa…